KOULUN VUODENAIKAJUHLAT 

Kouluvuotta rytmittävät erilaiset juhlat, joita on lukuisia. Osaa niistä juhlitaan vain oppilaiden ja opettajien kesken mutta osaan juhlista pääsevät myös vanhemmat osallistumaan.

Juhlien valmistelut ja itse juhlinta varmistavat sen, että lapset saavat unohtumattomia koulumuistoja eri ikäisinä. Vanhemmille ne myös nostattavat myöhemmin mieleen sen, miten oma lapsi aikoinaan ekaluokkalaisena kulki valokulkueessa, esiintyi 2.luokalla Lucia-näytelmässä tai soitti koulun suurkuorossa. Juhlien tunnelma on aina keskittynyt ja iloinen.

luciaseppele

MIKAEL-JUHLA

Mikael-juhlaa vietetään syyskuun 29. päivä. Se on ennen vanhaan tunnettu Mikkelinpäivänä. Mikkel on vanha muoto Mikael-nimestä, ja juhlaa on vietetty jo 800-luvulta lähtien arkkienkeli Mikaelin kunniaksi. Arkkienkeli Mikael on vanhan perinteen mukaan taivaan sotajoukkojen johtaja, joka rohkaisee ihmisiä taistelemaan pahaa vastaan. Koulun yhteisessä juhlassa Mikael-enkeli voittaa ison lohikäärmeen. Mikkelinpäivän viettoon on perinteisesti kuulunut sadonkorjuun juhlistaminen.

LYHTYJUHLA

Lyhtyjuhlaa eli Martinpäivää vietetään marraskuun 11. päivä. Pyhä Martista tuli Toursin piispa v. 372, ja hänet tunnetaan maailman köyhien ja vaivaisten suojelijana ja kristillisen veljeyden esikuvana. Martinpäivää vietetään lähimmäisenrakkauden ja avun antamisen päivänä. Lapset tuovat lyhtykulkueessa valoa synkkään syksyyn. Samalla tavoin kuin Pyhä Martti halkaisi miekallaan viittansa ja antoi toisen puolen kerjäläiselle, lapset jakavat ystävyydenleivät keskenään.

ADVENTTIJUHLA

Adventtijuhlaa vietetään ensimmäistä adventtia edeltävänä perjantaina. Adventtijuhlassa lapset hakevat havuspiraalin keskeltä jouluvalon, oppilasorkesteri säestää kauniilla musiikilla ja kuullaan tarina. Adventti on iloisen odotuksen aikaa, jolloin valmistaudutaan joulun viettoon. Adventtiviikkojen aikana koulupäivät alkavat kynttilöiden valossa, ja luokat soittavat vuorollaan joululauluja käytävillä. Luokissa jouluseimi karttuu viikko viikolta joulua kohti. Adventin aikaan lisävaloa tuo oppilaiden esittämä Lucia-kuvaelma. Adventti huipentuu lukukauden päättävään perinteikkääseen joulujuhlaan, jonka lopuksi koko juhlaväki tanssii juhlapoloneesin.

PÄÄSIÄISJUHLA

Pääsiäisjuhlaa vietetään koulullamme kiirastorstaina. Oppilaat juhlivat pääsiäiseen ja kevääseen liittyvää uuden elämän alkamista lisääntyvän valon ja ilon kautta. Pääsiäisviikolla luokissa rairuohot kasvavat, ja pienet oppilaat virpovat koulun väkeä.