Hanna Tuuri aloitti 1.luokan opettajana elokuussa 2021. Näin Hanna itse kertoo kuulumisistaan tammikuussa 2021, kun muutto Vaasaan oli edessä:

Iloinen tervehdys Saksanmaalta!

Verhojen läpi kuultaa helmikuisen talviaamun punertava valo. Seison pulpettini takana ja vilkuilen ympärilleni. Viereisen pulpetin poika neuvoo minua ristimään käsivarret rinnalle. Sitten lausutaan runo, jota en tunne. Kaikki on toisenlaista kuin vanhassa koulussani: vieraat oppilaat, puiset pulpetit, silkkiset verhot, laulut ja nokkahuilun soitto, mutta opettajan ääni on vahva ja lempeä. Turvallinen.

Olin juuri täyttänyt seitsemän vuotta ja käynyt puoli vuotta peruskoulua Oulussa, kun vanhempani palasivat Helsinkiin. Minut laitettiin steinerkouluun, luokalle, jolla minun oli alun perinkin ollut tarkoitus olla. Siitä alkoi taipaleeni steinerkoululaisena. Mitään muuta en tuosta ensimmäisestä keväästä uudessa koulussa muista. Minun on siis täytynyt sopeutua hyvin, vaikka luokkatoverini yhä säännöllisesti naureskelevat ja muistuttavat siitä, etten käynyt steinerkoulua ihan koko kolmeatoista vuotta. Itsekin vitsailen: tuo menetetty ensimmäinen puoli vuotta on saanut minut pysymään steinerkoululaisena koko aikuisikäni.

Koulun jälkeen opiskelin steinerkoulun luokanopettajaksi Saksassa. Stuttgartin korkeakoulu, tai silloinen Opettajaseminaari, oli kaksikymmentäyksivuotiaalle vaikuttava kokemus. Neljän vuoden jälkeen valmistuin, ja ensimmäisen luokkakierrokseni vein Kuopiossa.

Steinerkoulun opettajuus on etuoikeus. Kun ensimmäisen kerran katsoo etuhampaattomia pikkukoululaisia, voi vain aavistella, keitä he ovat ja mitä tulevat maailmalle tulevaisuudessa antamaan. Kahdeksan vuoden jälkeen aavistaa jo vähän enemmän. Ja nyt, kun nuo ihmisenalut ovat yli kolmekymppisiä, iloitsee opettaja jokaisesta kuulumisesta. Neljä ja puoli luokkakierrosta vienyt oma luokanopettajani tapaakin sanoa: “Entisten oppilaiden kautta steinerkoulun opettajalla on kuin lukemattomia, pieniä ikkunoita elämään.” Vanhempani naureskelevat, että opettajani on yhä vilpittömästi kiinnostunut jokaisesta oppilaastaan ja aina heidän puolellaan. Niinhän se on.

Kuopiosta suuntasin pitämään välivuotta Irlantiin. Tarkoitus oli opiskella yksi vuosi puutarhanhoitoa, mutta tapasin reissulla mieheni, ja vuosi venähti 15 vuodeksi. Asuimme ensin melkein kymmenen vuotta Länsi-Irlannissa, eikä lähellä ollut steinerkouluja. Nuo vuodet hoidin puutarhaa ja kirjoittelin. Vuonna 2014 muutimme Itä-Irlantiin. Sain luokanopettajan paikan pikkuruisesta Kildaren steinerkoulusta. Koulussa on vain alakoulu: luokat 1- 6. Otin yhdistetyn kakkos-kolmosluokan, jolla oli takanaan pari melko rauhatonta opiskeluvuotta. Ensimmäisen puoli vuotta huokailin ja mietin, mitä tehdä ja miten toimia. Mieheni alkoi joka päivän päätteeksi leikkisästi kysellä, mitä monstereille tänään kuului. Nyt nämäkin rakastettavat “hirviöt” ovat jo murrosikäisiä, ja siirtyneet irlantilaisiin lukioihin.

Syksyllä 2018 tiemme mieheni kanssa erosivat. Seuraavana keväänä, kun luokkani siirtyi yläasteelle, suuntasin Stuttgartiin jatko-opiskelemaan. Viimeiset puolitoista vuotta olen tehnyt täällä gradua, ja valmistuin juuri joulun alla International Master of Steiner Pedagogy – opinnoista. Kokeneena opettajana on ollut mielenkiintoista käydä steinerpedagogiikan perusteita uudelleen läpi, kuulla hienoja luentoja steinerkoulu-liikkeen uusimmista kehitysajatuksista ja ennen kaikkea tavata niin nuoria opiskelijoita kuin vanhempiakin jatko-opiskelevia kollegoita kaikkialta maailmasta.

Minut on valittu Vaasaan ensi syksyn ensimmäisen luokan luokanopettajaksi. Olen siitä hyvin iloinen. Pohdiskelen jo innolla, kenet tällä kertaa tapaan. Minkälaisten kasvavien ihmisten kanssa saan jakaa seuraavat kahdeksan vuotta?

Hyvää kevättä kaikille toivotellen

Stuttgartissa 12.01.2021

Hanna Tuuri Burke